Valmennuksen antia

Ravintovalmennuksen virallinen osuus alkaa lähetä loppuaan ja kohta on aika lähteä kokeilemaan omia siipiään eväinä repullinen ohjeita ja hurja määrä uusia ideoita. Siispä onkin hyvä hetki keräillä ajatuksia, mitä muutaman viikon pituinen verkkovalmennus on herättänyt.

Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, että mihin tahansa projektiin lähtiessä, oli kyseessä treeni, ruoka tai joku muu, on hyvä miettiä paria asiaa. Miksi lähden mukaan, mitkä ovat syyt? Miksi haluan liikkua? Miksi haluan syödä terveellisesti? Joku saattaa nyt ajatella, että eikös tuo nyt ole ihan loogista, jopa itsestään selvää. Kuitenkin jo viimeisen vuoden aikana erilaisissa jutuissa mukana olleena, on välillä käynyt mielessä joidenkin ihmisten vaikuttimet. Kropasta halutaan kiristää löysiä kohtia, mutta ohjeet saadessa on kommenttina että ”en mä kyllä pysty elämään noin, että saan syödä suklaata vain noin vähän” ja ”en mä tykkää siitä ja siitä liikkeestä”. Kaikki myös tunnutaan haluavan ”mulle, kaikki, heti, tässä ja nyt”. Kesäkuntoon pitää päästä kahdessa kuukaudessa, vaikka painoa olisi pudotettavana reilustikin ja lenkkitossut eivät ole nähneet ulkoilmaa….niin ties milloin viimeksi. Ja sitten on se porukka, missä noudatetaan jotakin dieettiä, koska viimeisimmän muotilehden sivuilla oli kerrottu, että se on nyt sitä ”kuuminta hottia” maailmalla. Hei haloo!

Kesäksi kuntoon kahden kuukauden projektia en väheksy, jos haluaa ajatella niin, että sillä otetaan hyvä startti koko elämän läpi kestäviin muutoksiin ja pysyvään elämäntapaan, niin liikkumisen kuin syömisen suhteen. Pääsääntöisen syömiseen etsin juurikin sitä pysyvyyttä. Ei tarvitse olla herkuitta, mutta ei myöskään mättää sokeria yhtenä päivänä kuukaudessa kasapäin.

Mielestäni myöskään mihinkään tällaiseen juttuun lähteminen ei oikeasti johda mihinkään, elleivät syyt ja tavoitteet löydy sieltä ihan ikioman pääkopan sisältä, omien ajatusten, tuntemusten ja johtopäätösten pohjalta. Ulkonäöllinen syy voi olla se alkuun laittava voima, mutta itse tarvitsen myös muita motivaattoreita, esim. sen hyvänolontunteen liikunnasta ja että koko keho voi paremmin. En sano, että syömiset ja treenaamiset ovat itselleni aina helppoa kauraa ja että aina on kivaa ja että ikinä ei tee herkkuja mieli ja että en ikinä itse sorru siihen suklaaseen ja etten ikinä itse haluaisi tuloksia nyt heti... Mutta lähtökohta on ollut se, että teen asioita juuri itseni vuoksi ja itseäni varten. Ja se ilo tekemiseen tai tekemättä jättämiseen tulee myös tätä kautta. Näihin ajatuksiin pyrin palauttamaan itseni, kun tuntuu hankalalta tai haastavalta. Terveelliset elämäntavat lisäävät kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tätä kautta olen energisempi, iloisempi ja positiivisuus auttaa taas näkemään kaikki mahtavat ympärillä olevat mahdollisuudet.

On sitten kyseessä verkkovalmennus tai ihan se perinteisesti kasvotusten tapahtuva, on minulle tärkeää tutustua palveluntarjoajaan/valmentajaan. Millainen tausta ohjaajalla on? Mitä hän tekee työkseen? Onko ohjaaja suuntautunut itse johonkin tiettyyn ruokavalioon, esimerkiksi vaikka ohjaaja itse olisi kasvissyöjä, tulee hänellä olla osaamista ohjeistaa myös ei kasvissyöjiä, ilman käännyttämisyrityksiä. Näyttääkö ohjaaja itse hyvinvoivalta? Itse arvostan myös henkilöä, jolla on monipuolista liikuntataustaa. Jos minulla olisi tavoitteena osallistua esimerkiksi jonkin tietyn lajin kilpailuun, niin tietysti etsisin ohjaajaksi sellaisen, jolla on kokemusta myös kilpailupuolelta. Kyselemällä ja haastattelemalla saan tietoa, jonka perusteella voin tehdä valinnan.

Oman valmennukseni alkaessa huomioin heti seuraavaa: minulta kysyttiin mahdollisista sairauksista, allergioista yms. terveyteen liittyvistä asioista ja keskustelussa kävi myös ilmi, että jos on ohjeita lääkäriltä ja/tai ravitsemusterapeutilta ruokailuun liittyen, niin niistä pitää mainita ja ohjeita on syytä noudattaa ja mahdollisesta halukkuudesta/kiinnostuksesta kokeilla muutoksia tulee ehdottomasti konsultoida ensin ohjeet antanutta lääkäriä. En tiedä, onko tämä ihan tyypillistä. Mielestäni pitäisi olla! Kokemuksesta voin sanoa, että näin ei ole ollut kaikkialla. Jos ryhmäläisiltä tuli kysymyksiä jonkun tuotteen suhteen, valmentaja myös etsi tietoa kyseisestä tuotteesta. Minullekin siis etsittiin tietoa ja selvitettiin asioita tarvittaessa. Ja vielä täsmennyksenä, että vaikka itse olen keskittynyt valmennuksen osalta postailussa enemmän ruokapuoleen, niin valmennuksessa sai myös vinkkejä liikkumiseen sekä kehon ja mielen rauhoittumiseen.

Valmennuksessa onnistui hyvin vuorovaikutteisuus, esimerkiksi ryhmäläiset pistettiin itse miettimään ja oivaltamaan asioita eli kaikkea ei syötetty valmiiksi pureskeltuna. Mukavan fiiliksen antoi myös se, että jos ryhmäläisellä oli ongelma koskien syömistä, liikuntaa tai vaikkapa rauhoittumista niin ei keskitytty ongelman murehtimiseen ja siitä jauhamiseen, vaan asiaan alettiin oikeasti hakea ratkaisua. Tällainen tyyli ohjaa kohdistamaan ajattelua myönteiseen suuntaan ja kaikkihan sen tietävät, että positiivinen mieli on yhtä kuin hyvinvoiva keho tai ainakin lähellä sitä.

Tällainen verkkopohjainen valmennus sopii mielestäni henkilölle, joka on itse luonteeltaan aktiivinen. Osallistujalla tulee olla motivaatiota toimia ohjeistuksen mukaan; toimittaa pyydettyjä materiaaleja ja suorittaa annettuja tehtäviä. Valmennuksesta saa myös enemmän irti, kun kyselee erilaisista vaihtoehdoista ja ylipäätänsä keskustelee, niin ohjaajan kuin muiden ryhmäläisten kanssa. Itse oma-aloitteisena tyyppinä lähdin kokeilemaan ja soveltamaan annetuista ohjeista ja ideoista, välillä erehdyksen kautta oppien ja välillä taas mahtavia onnistumisen tunteita kokien.

Jos kyseessä on henkilö, joka kaipaa asioiden käymistä läpi enemmän kasvotusten ja ylipäätänsä kokee tarvitsevansa jatkuvampaa valvontaa, on pt-tyyppinen ratkaisu varmasti toimivampi.

Olen jo aiemmin kertonut valmennuksen kautta saamiani positiivia asioita. Tässä niitä vielä lisää. Ruokakaappi sai täydennystä ja tutuksi ovat tulleet mm. chia-siemenet, psyllium, mulperit, lakritsijuurijauhe, joista jälkimmäinen on aika herkkua, tosin käyttöä pitää kehitellä lisää :) Reseptivarastoon kerääntyi muutama uusi ja jo kokeilussakin ollut versio ja sen verran uskallan sanoa, että kyseiset tuotokset kelpaavat muillekin, kuin esimerkiksi gluteenia karttaville tai sokeria vähentävälle. Olkoon tästä esimerkkinä epäilijöille samassa taloudessa asustava 100 kiloinen, 2-metrinen treenaava äijänköriläs, joka onnistuneesti tyhjensi vastaleivotut gluteenittomat ja hiivattomat sämpylät korista alta aikayksikön. Vakuuttiko? :) Uusia ideoita houkuttelevien ruoka-annosten tekemiseen, vaikka raaka-aineina olisi ne tylsät porkkanat. Ylipäätänsä tiedon määrä kasvoi valtavasti. Ruokailun suhteen tarttui myös mieleeni ohje, joka yksinkertaisuudessaan kuuluu sanalla ”rentous”. Vaikka välillä joutuukin soveltamaan, niin ei mennä silti otsa kurtussa. Toki se rentouskin oppiessa lisää ja asioiden tullessa automaattiseksi tulee helpommin.

Ruoan lisäksi sain hyviä vinkkejä niin kehon kuin mielen rentouttamiseen. Jo viikon sisällä unen laatu parani selvästi ja valveilla pyörimiset vähenivät. Olen onnistunut myös pysyttelemään poissa arki-iltaisin kello 22:00 jälkeen koneelta…. vaikka pakko myöntää, että välillä on ollut kiusaus suuri :)

Liikunnan suhteen uteliaisuutta on kutitellut yksi minulle uusi laji: acroyoga. Hieman tuntumaa on nyt otettu kotioloissa ja voin näin ensivaikutelmana sanoa että aika jännää! :)

Kaiken kaikkiaan olen saanut hurjasti sitä kaivattua motivaatiota ja inspiraatiota matkan jatkoa ajatellen. Pääkoppaan on myös palannut se hieman kadoksissa ollut ajatus, että kaikesta ei tarvitse kieltäytyä, mutta minä itse tiedän mikä tekee hyvää ja mikä huonoa. Ja niistä ajatuksista ei tarvitse muiden läsnäollessa kokea huonoa omaatuntoa.

Onko tasapaino ruokailun ja rauhoittumisen suhteen saavutettu? Ei vielä, mutta oikeassa suunnassa mennään nyt :)

Mukavaa ja mansikanmakuista Vappua kaikille, kuplilla tai ilman! :)

Syöminen on niin vaikeaa… Vai onko?

Anette Palssa, Terveystalon ravitsemusterapeutti Taloussanomien kumppaniblogissa 1.4.2015, otsikoi aiheensa osuvasti: ”Milloin syömisestä tuli niin vaikeaa?”

Kieltämättä itselläkin käynyt samainen kysymys mielessä yhden jos sun toisenkin kerran, kun päivällä syöty lounas on saanut suolistossa aikaan nipistelypuuskan tai iltapalan jälkeen on vatsa turvonnut palloksi ja yö on mennyt kävellessä ja teetä hörppiessä ja monenlaisia poppakonsteja tukalaan oloon helpotusta hakien.

Mitä tulee erilaisiin ruoka-aineisiin, meillä on aivan valtava määrä tarjontaa. Tuntuu, että lähes liikaakin. Hedelmiä on niistä kotimaisista omenoista aina eksoottisempiin ja herkullisiin tuontitavaroihin asti. Vihannestiskillä voit poimia pussiin multaiset porkkanat. Leipähyllyt notkuvat mitä erilaisempaa pakettia ja pussukkaa. Kalatiskiltä saat tuoretta kalaa, jopa reseptin kera kotiin vietäväksi. Ja jollei itse jaksa ruokaa laittaa, niin tarjolla on lukuisia ravintoloita. Näin äkkiseltään mietittynä, ei syynä pitäisi siis olla tarjonnan puute.

Jokaisella on varmaan esittää teoriansa syömisen vaikeuteen, mutta itse perustelin asiaa seuraavasti: ”Ei mulla ole aikaa syödä päivällä ja olen ennenkin pärjännyt niin, että napostelen rasiasta pähkinöitä ja hedelmäpalasia. Ja sitten kun jotkut ruoka-aineet eivät sovi, on IHAN KAMALA TYÖ etsiä niille korvaavia vaihtoehtoja.” Kun mietin vastaustani uudelleen, nousee nolostuksen puna poskille. Eihän nuo ole syitä, vaan selityksiä! Tekosyitä!

Palaanpa siis edellisen postaukseni yhteen aiheeseen, rauhoittumiseen. Itse olen nyt opetellut taas tavan aloittaa aamun aamiaisella. Jos se ei heti herättyä maistu, niin pyöräytän blenderissä maistuvan smoothien, jonka pyrin nautiskelemaan aamulla pienen tauon aikana. Olen myös pistänyt kellon soimaan aikaisemmin, jotta keho ehtisi herätä aamutoimien aikana ja saisin myös näin syötyä aamiaisen ennen töihin menoa. Työpäivän aikana löytyy varmasti, tai ainakin pitäisi löytyä aikaa ruokatauolle. Ja ei kotonakaan mikään asia ole NIIN tärkeä, etteikö se voisi odottaa, kunnes olen saanut ravittua itseni. Ihan rauhassa. Jos minulla on aikaa treenille ja ystävän näkemiselle, eikö minulla pitäisi olla aikaa myös syömiseen. Ja kokemuksen mukaan kyllä se kiireessä syöminenkin saa jo oireita aikaiseksi, kun ruokapalat nielaistaan alas lähes pureskelematta ja ahmimisen seurauksena on tuloksena vain paha olo.

Entäpä sitten tämä ruoka-aineiden sopimattomuus? Kun lautaselta katoaa jotakin sinne aiemmin kuulunutta, puuttuville osille olisi kiva saada korvaajia. Nykyisin on olemassa monenlaista ryhmää, joissa ihmiset potevat samanlaista oireilua kuin minä tai sinä. Tarjolla on myös erilaisia valmennuksia erilaisissa muodoissa, unohtamatta myöskään muita alan asiantuntijoita. Siispä alkuun pääsee ja apua kyllä saa, kun sitä vain viitsii kysyä ja etsiä. Taisinkin jo blogin ensimmäisessä jutussa mainita, että itse tunnustan olleeni saamaton omien oireiden syiden etsimiselle ja niiden poistamiselle. Valmennukseen liittymisestä on ollut konkreettisten neuvojen ja ideoiden lisäksi myös se hyvä puoli, että ryhmässä on herännyt hyviä keskusteluja ja ylipäätänsä olen saanut hurjasti inspiraatiota etsiä lisää tietoa. Ehkäpä projekti vaatii hieman omaa viitseliäisyyttä, mutta jos tuloksena on parempi vointi, niin lienee palkinto tavoittelemisen arvoinen.

Ravintovalmennus on vienyt minua siis pienin askelin oikeaan suuntaan. Olen oppinut nyt syömään itselleni selkeästi sopivamman iltapalan ja rauhoittumisharjoittelun myötä on myös nukkuminen parantunut. Olen myös palauttanut itseni takaisin runsaampaan veden juontiin, joka omalta osaltaan helpottaa turvottelua. Uudet reseptit ovat tuoneet inspiraatiota kotikeittiöön ruoan laittoon ja innostusta kokeilla uusia ja erilaisia juttuja. Ruokailun suunnittelusta on myös hyötyä monella tapaa. Kun ruokaa on valmiina nopeasti saatavilla, on kiusaus koukata kaupan namihyllyn kautta välipalalla perustellen vähentynyt. Ruokailun suunnittelu on myös taloudellista, kun voi seurata satokalenteria ja ostaa sesonkikauden hedelmiä ja vihanneksia edullisemmin.

Seuraava haasteeni liittyykin ruokailuun. Tästä eteenpäin pyrin pitämään viikossa yhden kasvisruokapäivän :)

Viime sunnuntaina keittiöstä leijaili mitä ihanampi tuoksu, kun tämä kodin hengetär ryhtyi leivontapuuhiin :)
Reseptin herkullisiin gluteenittomiin ja hiivattomiin sämpylöihin löydät täältä:
http://www.vanelja.com/muistio/?note_id=26

Ei eilen, ei huomenna vaan tässä ja nyt

”Miksi en sanonut viime viikolla asiasta ihan suoraan? Aivan mahtavaa, reissuun on enää kuukausi!” Alkuviikolla salilla jossakin jalkakyykkyjen ja maastavetojen välimaastossa yllätin taas itseni, tai pikemminkin ajatukseni, harhailemasta; kelailemassa menneitä ja funtsimassa tulevaa. Siinä treenin ja asioiden pyörittelyn ohessa myös vastailin tehokkaasti ystävän laittamaan viestiin ja pistin kalenterin muistiin hoidettavia asioita. Ja tämä sama toistuu katsellessani tv-ohjelmia ja mennessäni nukkumaan ja herätessäni ja ja ja…

Ravintovalmennukseen ilmoittautumisen syynä oli lähteä selvittämään oikeaa tietä vatsan hyvinvoinnin parantamiseksi. Tiedossa oli myös, että työtä pitää tehdä muillakin elämänalueiden saroilla. Siispä kun tämän viikon teemaksi valmennuksessa kerrottiin kehon ja mielen huolto, olin enemmän kuin ilahtunut. Niinhän se menee, että kun kroppaa kiristelee, niin vaikuttaa se pääkopassa ja sama toisinpäin. Siinä ei pelkät leseet ja hiutaleet auta, jos vatsan myllerrystä aiheuttaa osaamattomuus rauhoittua.

Ryhmässä aloiteltiin keskustelua kehonhuollosta ja eri keinoista; venyttelyä, lepoa, hierontaa, foam roller (se hauska vaahtomuovirulla, jolla, no, rullaillaan kehoa). Ohjaaja myös antoi ohjeita koskien niin venyttelyä kuin foam rollerin käyttöä. Tässä postauksessa päätin keskittyä yhteen, omalta osaltani tällä hetkellä tärkeimpään kehon huoltamisen keinoon, nimittäin mielen hyvinvointiin.

Olen tehokas treenatessani, mutta olen myös tehokas pyörittämään päässäni sataa ja yhtä tuhatta ajatusta. Olivat päässä viilettävät ajatukset sitten positiivis- tai negatiivissävytteisiä, on lopputuloksena melkoinen Linnanmäki. Lisäksi tunnustan kuuluvani myös siihen ryhmään, joka esimerkiksi tv:tä katsellessa samanaikaisesti surffailee internetin informaatioviidakossa, levittelee pyykkejä kuivumaan ja puuhastelee kaikenlaista pientä. Miksi on niin vaikeaa keskittyä juuri hetkeen nyt, tässä?

Töissä ollessa pidän itsestään selvänä, että keskityn hoitamaan yhtä tai kahta asiaa, mutta ajatukset eivät muuten harhaile. Pistää miettimään, enkö sitten pidä läsnäolemista yhtä tärkeänä ”vain” kotona tv:tä katsellessani. Töissä keskittyminen ja tehtävän hoitaminen huomioidaan taloudellisesti, mutta eikö yhtä tärkeää ole hengähtää ja antaa mielen pysähtyä siihen yhteen asiaan myös kotioloissa. Jos ajatukset myllertävät, eikä mieltä saa rauhoitettua, ei kehokaan voi hyvin. Ei ainakaan minulla.

Ruoka-asioihin perehtyminen on jo opettanut tunnustelemaan hetkessä elämistä. Lounasta tehdessä sitä keskittyy valitsemaan itselle sopivat raaka-aineet ja samalla nauttii ruoan laiton lomassa tulevista tuoksuista ja kauniista kattauksesta lautasella sekä tietysti herkullisesta mausta. Samaa läsnäoloa pitäisi nyt opetella toteuttamaan muissakin tilanteissa. Mietipä; olet väsynyt tehokkaasta päivästä, joten mikäpä sen parempi tunne kuin kääriytyä lämpöisen peiton alle pehmeään vuoteeseen ja vain nauttia olemisesta ja tuntea jokaisen lihaksen rentoutuvan :)

Siinä, että muistelee jo tapahtuneita kivoja juttuja tai haaveilemalla tulevaa, ei ole mitään pahaa. Mutta mielestäni pitää osata myös pysähtyä ja pysäyttää se päässä laukkaavien ajatusten massa. Itse pyrin nyt tästä hetkestä alkaen hoitamaan mieltä ja sitä kehoa fiilistelemällä ja elämällä hetkessä. Töistä kotiin kävellessä keskityn nuuskuttelemaan kevään tuoksua ja nauttimaan raikkaasta toimistopölyt pääkopasta tuulettavasta tuulen henkäyksestä.

Läsnäolemisen opetteluun asetin nyt myös itselleni pari haastetta: 

Ensimmäiseksi pistetään stoppi arki-iltaisin tietokoneella surfaamiselle kello 22.00 jälkeen. Toiseksi haastan itseni olemaan jokainen päivä 10 minuuttia tekemättä tai ajattelematta mitään. Ja niin minä kuin minut hyvin tuntevat tietävät, että näiden eteen saan tehdä töitä :) Lähdetkö mukaan haasteeseen?

Ihana aamu mökillä Saimaan rannalla. Ainoina ääninä lintujen laulu ja veden liplatus laiturin alla. Parhautta!

Rakas päiväkirja…

”Maanantai 6.4 kl. 9.00, puuroa, jogurttia, mustikoita. Nälän aste hirmuinen, olo muuten väsynyt….” Täällä on taas palattu päiväkirjan kirjoittelun pariin. Tosin tällä kertaa raapustuksen kohteena ei ole ne teiniaikaiset ihastukset, vaan pohdinnan aihe on niinkin eksoottinen kuin syödyt ruoat, päivän fiilikset ja oireet. Ruokapäiväkirjan pitäminen on muuten aika jännä juttu; kirjattujen asioiden kautta tilanne todella realisoituu, kun sitä tajuaa esimerkiksi, kuinka helposti sitä heilahtaakaan jokin pieni herkku suuaukosta sisuksiin tuosta noin vaan. Toisaalta, kun tietää joutuvansa kirjaamaan asiat, niin käden kurkottaessa namipussille, sitä havahtuukin miettimään, onko tarve vain napostella ja jos näin on niin miksi, vai olisiko syytä syödä jotakin ihan terveellistä ja nälän kurinan paremmin hiljentävää tavaraa. Toki tässä kohtaa voi joku lukija miettiä, että noh, tarvitseeko sitä nyt sitten olla NIIN rehellinen… Myönnettäköön, samainen ajatus vilahti sekunnin murto-osan myös allekirjoittaneen päässä, mutta sitten se järjen ääni muistutti, että eikös tähän valmennukseen lähdetty juurikin selvittämään, että mikäs ihme ja kumma vatsan tasapainoa heilauttelee.

Ensimmäinen viikko on siis vierähtänyt ruokailuja kirjatessa ja palautteita sekä ohjeita tutkiessa ja soveltaessa. Omalta osaltani tämä on tarkoittanut mm. maitotuotteiden korvaamista laktoosittomilla tuotteilla ja osittain myös vaihtamista muihin valmisteisiin, joista esimerkkinä mainittakoon makeuttamaton riisimaito. Tässä kohtaa on pakko jakaa oma aamuherkun resepti: blenderiin banaania, raakakaakaota ja riisimaitoa, surrur ja voilà, maistuva herkku on valmis nautittavaksi!

Mutta oih ja voih, on tässä koettu myös luopumisen tuskan hetkiä… Television tehokas mainoskampanja tavoitti ainakin yhden kohteen, minut. Huomioni varasti, ei niinkään pääkohde juusto, vaan sivuroolin onnistuneesti suorittanut ruisleipä. Silloin se iski, järjetön himo, listalta pudonneeseen leipään. Tuore, hyvältä tuoksuva, hieman suolanmakuinen leipä…  Ai että sorruinko? No en, vaikka hieman itsekseni narisinkin. Summa summarum, kaava on mennyt kutakuinkin niin, että kun jääkaapin hyllyltä jotakin tiputetaan pois, niin jotakin uutta mukavaa tulee tilalle ja samalla mahdolliset harmituksen tuntemukset ovat vaihtuneet innostukseen ja esimerkiksi uusien reseptien kokeiluun.

Motivaatiota on minulle tuonut ohjaajan palautteen anto; palaute on tullut nopeasti ja tarjottu on useita erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisumalleja. Valmennuksessa on myös ainakin vielä tässä vaiheessa ollut esillä selvästi se, että ruoasta todellakin saa nauttia! Esimerkkiehdotuksina annettujen reseptien annokset ovat herkullisen maun lisäksi tarjonneet myös silmänruokaa kauniilla väreillä. Uuden informaation määrä jo näin lyhyessä ajassa on ollut valtava ja olenkin tyytyväinen, että itsellä oli ennestään jonkinlaiset perusteet, esimerkiksi ruokailujen rytmittämisen suhteen, hallussa, joten nyt saa keskittyä pureskelemaan tehokkaammin yksityiskohtaisempaa nippelitietoa. Tässähän siis vatsan hyvää vointia tavoitellessa tulee treenattua myös aivolihaksia :)

Nautinnollista loppuviikkoa kaikille! :)

Kuvassa uusi ihastukseni, Pukka-sarjan lemon&mandarin kofeiiniton tee. Jo pakkauksen väri ilahduttaa ja tuoksu hemmottelee makunystyröitä :)

Ja siitä se ajatus lähti…

Kiristää, turvottaa, tukala olo… Kuulostaako tutulta? Ja ei ei, tämä ei johdu viikonlopun herkutteluista tai kahden viikon lomailusta sohvaperunana kaukosäätimen käyttö ainoana liikuntamuotona. Kun yhden pienen kauraleipäpalasen jälkeen fiilikset mukailevat pitkälti sanoja ”rantapallona luoksesi pompin…”, totesin että nyt on pakko tehdä asialle jotakin, tällä kertaa ihan oikeasti. Olen tietoinen, että olen stressivatsainen ja ärtyvän suoliston oireyhtymän ”onnellinen” omistaja. Ja havaittu on myös, ettei muutama huonosti nukuttu yö tai muuten rauhaton elämäntilanne masun vointia helpota.

Kyseinen vaivahan on kiusannut jo vuosia, joten ärtyvän suoliston oireyhtymää, hienommin ilmaistuna IBS, FODMAP-ruokavaliota sun muuta aiheeseen liittyvää olen lueskellut ja tutkiskellut kilokaupalla. Kuitenkaan silti, muuten kovastikin aikaansaavana tyyppinä, en vain ole saanut tartuttua tämän elämän osa-alueen kohentamiseen. Ei ennen tätä päivää.

Jotkut sanovat, että tie sydämeen käy vatsan kautta. Mielestäni samaista ilmaisua voidaan käyttää myös hyvän mielen saavuttamiseen.  Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä suussa sulavia suklaanamusia, vaan että kun vatsa ei vääntele ja osoita mieltään, niin kyllä sitä suupieletkin kääntyvät hymyyn herkemmin. Siispä kun jutustelin tutun kanssa juuri käynnistyvästä, ruokavaliota käsittelevästä muutaman viikon kestävästä verkkovalmennuksesta, heräsi kiinnostuksen kipinä. Todettakoon tähän väliin myös, että jo aikoja sitten, kun oireet alkoivat, suljettiin tutkimuksilla pois mahdolliset allergiat. Valmennus nostatti siis toivon uudesta mahdollisuudesta. Voisiko tämä ohjata minut oikealle polulle ruoka-aineiden valtavassa viidakossa ja antaa minulle jotakin pysyvää mallia? Auttaisiko sopiva ruokavalio stressinhallinnassa ja sitä kautta sitten nauttimaan laadukkaammista yöunista? Ja tunnustetaan, näin persona herkuille, herää vielä kysymys, että voiko kaiken edellä mainitun saavuttaa ilman, että kaikesta makunystyröitä kutkuttelevista ihanaisista herkuista pitää kokonaan luopua.

Asiasta innostuneena sanoin kyllä kiitos - osallistun, ja mieli avoimena ja uteliaisuutta kihisten odotan, mitä tämä uusi juttu tuo tullessaan :)

Tässä hieman tietoja verkkovalmennuksesta:

• valmennuksen kesto on 6 viikkoa
• osallistuja saa tukea sekä henkistä valmennusta koulutetulta valmentajalta sähköpostilla sekä suljetussa keskusteluryhmässä, missä saa myös vertaistukea muilta ryhmäläisiltä
• valmennus sisältää treeniohjelman sekä jatkuvaa ravintovalmennusta
• ryhmän koko on pieni, max 15 henkilöä
• lisätietoja: Ulrika Lillsunde, ulrika@mytraining.fi