Tunteiden vuoristorata

Ylös, alas, ympäri hei... Viikko sitten oli juhannus, tuo keskikesän valon juhla. Ihmiset iloitsivat lomien alkamisesta tai piakkoin alkavasta lomasta, kesästä, yhteisestä ajasta ystävien ja läheisten kanssa. Itse huomasin olevani omissa ajatuksissani. Oli lienee koettanut puolivuosittainen, vuodenvaihteesta seuraava hetki pysähtyä ja tehdä tilinpäätöstä saavutetuista ja toteutumatta jääneistä asioista, toiveista ja tavoitteista.

Uskon, että yhtenä syynä pohdiskeluun oli parisen viikkoa sitten koettu hetki, kun elämä tuntui jokseenkin haasteelliselta. Huomaatkos, negatiivinen ihminen sanoisi hankalalta... :) No mutta siis. Hermojen kiristystä aiheuttivat väliaikaisasunnon löytäminen lähestyvän putkiremontin vuoksi, asioiden selvittely julkisten, varmasti hyödyllisten mutta voih niin byrokraattisten laitosten kanssa, kantapohjan jännekalvon hienovarainen kivulias vihjailu mahdollisesta tulehtumisesta, työmurhe, muihin juttuihin verrattuna pieni mutta erittäin ärsyttävä treenitossujen katoaminen sekä mieltä harmittavasti kaivamaan jäänyt asia toisen ihmisen ikävistä sanoista. Mieli oli siis jokseenkin maassa ja olo tuntui peffaan potkitulta.

Viikko sitten veneessä merta katsellessa oivalsin, että osa asioista oli kuin olikin sitten loksahdellut paikoilleen. Asunto oli järjestynyt remontin ensimmäiselle puoliskolle. Jalkakin alkoi osoittaa toipumisen merkkejä kerrankin ajoissa aloitetun levon vuoksi. Asiat julkisten tahojen kanssa selvisivät. Niin, ja ne kadonneet treenitossut, maailmasta löytyy vielä rehellisyyttä ja mun iki-ihanat pinkit popot oli palautettu liikuntakeskuksessa tiskille, lienee jääneet pukukoppiin kaikessa kiireessä. Kiitokset vaan kyseiselle palauttajalle! :)

Miten kaikki sitten järjestyi? Asioille jotka vaativat toimintaa, ei voi tehdä muuta kuin kääriä hihat ja alkaa tehdä töitä. Kun voi sanoa tehneensä kaiken ja parhaansa, pitää luottaa ja odottaa. Uskon myös, että kun tekemiseen ja ajatteluun ottaa hieman rennomman otteen, niin asiat selviävät helpommin. Rennompi ote ei tarkoita luovuttamista, vaan asenteen muuttamista positiivisempaan. Rennompi ote ei myöskään tarkoita, etteikö asioita voi tehdä hyvällä sisulla ja tavoitteeseen tähdäten. Pakko saada- ja pakko tehdä-asenteessa huokuu negatiivisuus ja silloin jää näkemättä mahdollisia muita hyviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kurjan mielen vallitessa sorruin murehtimiseen ja märehtimiseen ja osa asioista kasvatti myös elefantin mittasuhteet. Ja pitää myös sanoa, että negatiivinen asenne, jos ei nyt suoranaisesti vetänyt lisää kurjia asioita puoleensa, niin taatusti sai muut asiat näyttämään ja tuntumaan pahemmalta. Käännekohta oli varmasti myös se, kun epävarmuudesta huolimatta laskin irti kiukusta ja uskalsin hymyillä.

Paremmalla mielellä asioita näkee enemmän positiivisemmassa valossa. Uskon, että loppuremontin ajaksi se toinenkin väliaikaiskoti järjestynee ja työjuttujen osalta löytyy myös se oikea polku. Joka ikinen päivä en varmasti ole hipheihurraa-fiiliksillä ja suu korvissa ja luottavainen, mutta pyrin kyllä tekemään töitä sen eteen, että edellä mainittu olisi se vallitsevampi olotila.

Meren katselussa on jotain terapeuttista voimaa. Päivän ajatelmana: elämästä saa irti menneestä oppien, tulevaisuuteen uskoen ja nykyhetkeä fiilistellen.

Lohdunkantaja

Oma elämä maistuu varsin makealta. Jos ei kaikki nyt ole ihan sataprosenttisesti täydellisesti, niin suhteellisen mukavasti kuitenkin. Ja onpahan asioita joista unelmoida ja joita tavoitella :) Oman elämän hyvien puolien havaitsemiseen on monesti herättänyt jokin ulkopuolinen taho tai tapahtuma. On tämä herättävä asia ollut sitten negatiivinen tai positiivinen, on lopputuloksena ollut kiitollisuuden tunne omiin mahdollisuuksiin.

Ympäröivän maailman huomioiminen ei ole pois omasta onnesta. Päinvastoin. Viime viikolla sain kutsun yhden hankkeen sivuille, jonka ajatus ja tarkoitusperä saivat aikaan liikutuksen, ilon ja ihailun tuntemuksia. Niinpä en todellakaan voi olla jakamatta asiaa eteenpäin. Tässä hankkeessa voi nähdä, mitä voi saada aikaan, kun tekijöillä on valtava kiinnostus, tekemisen meininki, kyky innostaa ja innostua, halu tehdä yhdessä ja auttaa. Toivon että itse voin asiasta eteenpäin kertomalla auttaa hyvän elämän ja mielen saavuttamisessa.

Hankkeen takana ovat 2 pienen lapsen äitiä, Katja Snäll ja Piia Hoffsten. He ovat suunnitelleet hyväntekeväisyyskorusarjan, Lohdunkantaja, jonka tuotto ohjataan kokonaisuudessaan lyhentämättömänä Uuden Lastensairaalan hyväksi. Naiset kertovat, että korun tarina lähtee intohimosta tehdä yhdessä jotain merkityksellistä, halusta auttaa ja olla osa suurempaa kokonaisuutta. Uusi Lastensairaala 2017 -hanke on herättänyt ihmisissä ennennäkemätöntä yhteisöllisyyttä ja auttamisen halua. 

Korun idean syntylähteenä oli uusi moderni sairaalarakennus, jossa pienille potilaille luodaan mahdollisimman hyvät paranemisen edellytykset ja jossa huipputason sairaanhoidolle ja tutkimustyölle taataan jatkuvat kehittämismahdollisuudet. Sairaalarakennuksen koordinaatit löytyvät myös koruista.

Korut olivat esillä ensi kertaa viime viikon lauantaina 6.6.2015 Live Aid –kiitoskonsertissa, joka järjestettiin Uuden Lastensairaalan hyväksi Olympiastadionilla. Hankkeen tavoitteena on nähdä iso joukko lohdunkantajia, jotka haluavat olla osa upeaa, Uuden Lastensairaalan tarinaa. Tavoitteena on kerätä vähintään 75 000 euroa Uuden Lastensairaalan hyväksi, jonka olisi tarkoitus avautua  itsenäisyyspäivänä 2017. Vaikka sairaalan ensimmäinen keräystavoite täytettiin syksyllä 2014, niin jokainen  lahjoitettu euro vähentää lainarahan tarvetta. 

Korujen yksityiskohdista vielä hieman. ”Koruissa yhdistyvät tyylikäs design ja viimeistelty suomalainen laatutyö. Lohdunkantaja -korusarjaan kuuluu rengas- ja laattariipus naiselle, rannekoru, laattariipus miehelle sekä kalvosinnapit. Korut on rodinoitu, joten ne ovat helppohoitoisia ja niiden väri säilyy kirkkaana. Koska Uusi Lastensairaala sijoittuu nykyisen Lastenklinikan naapuriin osoitteeseen Stenbäckinkatu 9, kantaa korusarja ylpeänä kyseisen osoitteen koordinaatteja N 60’ 11.24’ E 24’ 54.63’. Jokainen koru on yksilöity omalla numerollaan. Tämä henkilökohtainen numero ja sen omistajan nimi ovat nähtävillä Lohdunkantajien ketjusta.

Koruja saa ostaa Timanttiset -ketjun myymälöistä ympäri Suomen. Korut maksavat 98 eurosta 110 euroon kappaleelta ja korusarjan verottomasta hinnasta noin puolet menee Uuden Lastensairaalan hyväksi. Korut tulevat myyntiin viikolla 28 ja koruista voi tehdä ennakkotilauksia suoraan Timanttiset -ketjun myymälöistä ja verkkokaupasta.”

Lohdunkantaja-sivuilla on henkilötarinoita Uuden Lastensairaalan talkooprojektiin lähteneistä ihmisistä. Vaikuttimina toimivat erilaiset asiat, mutta kaikkia tarinoita yhdistää halu ja mielenkiinto lähteä yhdessä tekemään jotakin suurta ja merkittävää. Yhteistyössä on voimaa.

Yhteydenotot:  info@lohdunkantaja.fi

www-sivut: http://www.lohdunkantaja.fi/

Matkailun tuomia ajatuksia

Matkustaminen avartaa mieltä ja rikastuttaa maailmankuvaa. Reissatessa voi tutustua erilaisiin kulttuureihin, kuulla uusia kieliä ja murteita, maistella ennestään tuntemattomia makuja, nähdä historiallisesti merkittäviä kohteita sekä ylipäätänsä mieleenpainuvia ympäristöjä ja havaita miten ihmiset elävät muualla. Matkakohde voi sijaita lähellä tai kauempana.

Itse palasin viikko sitten reissusta, joka sisälsi tällä kertaa tutustumista Manner-Espanjan rannikkoon. Minulle uusia kohteita. Matkaseurana avopuoliso ja kulkuvälineinä eri kohteiden välillä lentokoneen lisäksi vuokra-auto, joista jälkimmäinen on minulle myös uusi tuttavuus kotimaan ulkopuolella matkusteltaessa. Nyt olisi siis oivallinen tilaisuus kertoa kivoista kohteista ja mitä kaikkea jännää seikkailulla koimme. Mutta ei. Sen sijaan päätinkin ottaa esille erilaisia ajatuksia ja fiiliksiä, mitä reissaaminen omassa mielessä herätteli.

Ensimmäisenä uudessa ympäristössä pisti silmään ihmisten iloisuus ja aito ystävällisyys. Pariin otteeseen täysin tuntematon henkilö pysähtyi ja tarjosi apuaan pyytämättä, kun huomasi kaksi hieman eksyksissä olevaa. Ja mitä auttaja hyötyi tilanteesta? Kiitoksen hymyn kera:) Muutenkin oli mukava seurata ihmisten ystävällistä puheen sorinaa jota säesti silmiin asti ulottuva nauru. Tuollaisessa ympäristössä ei kerta kaikkiaan voi olla saamatta lisää energiaa! Ovatko ihmiset iloisia auringon vuoksi vai voisiko jonkun ystävällisyys poikia lisää ystävällisyyttä, jolloin ketjureaktion tuloksena näkyy kokonaisvaltainen positiivisuus.

Toisen kanssa yhdessä matkustaminen opettaa paljon niin toisesta henkilöstä kuin myös omasta itsestä. Kun takana on hieman vajaauninen yö, selkä on jumissa lentokoneessa istumisesta  ja yrityksestä torkkua lentokentän penkillä ja comboon lisätään GPS:n toimimattomuus ja muutama ohiajettu risteys, nähdään ihmisten todelliset luonteet. Tottakai mielipide-eroja syntyy ja väärinkäsityksiä väsyneinä ja ajattelemattomuuksissa sanotuista sanoista, mutta jos näidenkin jälkeen jaksetaan vielä nauraa kippurassa vedet silmissä, niin uskaltaisin väittää että suhde, puhutaan sitten kaveri- tai parisuhteesta, on mukavalla pohjalla. Itse koen tällaisen yhdessä jaetun kokemuksen lisäävän yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vahvistavan kykyä ymmärtää ja hyväksyä toisen erilaisuus. Matkalla tein sukelluksen omiin sielun sopukoihin ja havaitsin piirteitä, joista en pidä itsestäni lainkaan. Hui kauhistus! Kiinnostavinta tässä on se, että tällainen piirre löytyi kun ärsyyntyi hieman toisen henkilön jostakin ominaisuudesta. Jenny Belitz-Henriksson on Sisäinen voima - 365 ajatusta parempaan arkeen- kirjassaan hyvin käsitellyt asiaa mm. pohtimalla, ärsyttääkö toinen ihminen oikeasti vai onko ärsytyksen syynä esim. oma väsymys tai muu elämää häiritsevä asia. Jenny myös herättelee ajatusta, että ehkäpä toisen ihmisen piirre muistuttaa jostakin omasta piirteestä, mistä ei itse pidä. Viisaita sanoja! Itse lisäisin vielä, että ehkäpä itse olen kateellinen toiselle juuri siitä piirteestä, joka minua muka ärsyttää. Mikä minua estää omaksumasta myös kyseistä ominaisuutta? Tässä tarjotaan kasvun mahdollisuutta hopeatarjottimella.

Olen materialistinen ihminen. Myönnän sen nyt hieman häpeän puna poskillani. Tämä matka sai minut ajattelemaan asiaa enemmän kuin aikaisemmin. Kun muistelin paluumatkalla lentokoneessa reissun mukavimpia hetkiä, ei niihin sisältynyt uudet aurinkolasit ja kaupoissa kiertely. Hymyn huulille saivat ihmiset, uudet maisemat ja se mahtava fiilis, tunnelma. Kokonaisvaltainen onnellisuuden tila vallitsi matkatessa tuntemattomia teitä loistavassa seurassa ja istahtaessa merenrantaan katselemaan aaltojen pärskeitä ja nuuskuttelemaan meren suolaista tuoksua. Oih, siinäpä tuliainen! Lopetanko kokonaan shoppailun? Tuskin. Mutta varmasti mietin nyt tarkemmin, tarvitsenko kaikkea näkemääni ja haluamaani materiaa ollakseni onnellinen. Vielä pieni juttu tähän liittyen muistui mieleeni. Joillekin meistä on kovasti tärkeää, että se lasitettu parveke tai piha näyttää tiptop. Yksi hauskoista asioista matkalla oli näkymät pikkuruisista iloisen värisistä parvekkeista, missä pyykit, polkupyörät ja kukkaset elelivät sulassa sovussa keskenään luoden hauskan väriläiskän katumaisemaan. Ei ehkä niin fiiniä, mutta piristävää :)

Matka myös muistutti olemaan kiitollinen asioista, jotka omassa elämässä ovat itsestään selviä; kunnolla toimiva suihku ja vehnäleivonnaisten sijaan voin syödä aamiaiseksi kaurapuuroa. Juu, jälkimmäinen kuulostaa varmasti hassulta :) Reissussa olo kirkasti ja terävöitti aisteja ja sai pohtimaan uudenlaisia juttuja, mitä haluan tarkastella ja toteuttaa. Sanoisin, että löysin itsestäni taas sen lapsenomaisen innostuksen tutkia ja tutustua erilaisiin asioihin ja hullaantua elämään. Ja mainitsen vielä hyvän mielen mahtavan voiman. Kun on hyvä olla, ei arjessa painavat huolet saa hulluja mittasuhteita ja vallitsee tunne siitä, että asiat kyllä järjestyvät.

Pitääkö matkustaa kauas nähdäkseen lähelle?

Serpentiinitietä huristellessa tulla tupsahti jyrkän mutkan takaa tämä ihanainen maisema. Kuva puhukoon puolestaan :)