Melontaa ja mielenhallintaa...

Kävin lomailemassa Lappeenrannassa vanhempieni luona ja samaisella paikkakunnalla asusteleva hyvä ystäväni ehdotti minulle melontaretkeä. Asiaa oli jo ideoitu alkukesästä ja koska laji oli minulle täysin uusi, niin toki kiinnostuin. Eikun siis tuumasta toimeen.

Melontapaikan lähtöpisteessä oli mieli utelias ja innostunut sekä kieltämättä pieni jännitys kipristeli vatsanpohjassa. Entä jos kaadun....? En ole siis mikään uimamaisteri. Uintisuoritukset hoidetaan tehokkaan "Kermitmäisesti" (jos tiedät sen hassun hahmon Muppet-showsta) sammakkotyylillä. Entä jos veneilijät eivät näe meikäläistä pikkuruisessa kajakissa....? Entä jos ja entä jos...? No mutta. Alkuun sain opastuksen miten kaikki kamppeet pistetään päälle eli ensin aukkopeite vedetään lähes kainaloihin asti ja sitten vielä se kaikkien vesilläliikkujien turvavaruste eli pelastusliivi. Minulle näytettiin miten kajakkiin asetutaan, miten jalat pidetään ja tietenkin melontatekniikka. Yksi parhaista neuvoista oli varmasti se, että pysy rauhallisena mitä ikinä tapahtuukin.

Siispä matkaan. Kajakkiin meno onnistui ilman kellahtamista ja kun peite oli kiinnitetty niin eikun homma alkuun.... ja haltuun. Tai niin ainakin oli tarkoitus :) Melan käsittely olikin alussa näin ensikertaiselle ihmeen haasteellista. Vaikka soutuvene on tuttu kapistus, ei tässä se airo eli mela toiminut ihan samalla tavoin. Toisella kädellä tukevampi ote ja toisella taas rennompi, että varsi pääsee pyörähtämään. Helppoa kuin heinänteko.... No ei ihan :) Hieman lisää opastusta ja päästiinhän sitä liikkeelle. Muut kokeneemmat painelivat edellä ja minä hihitellen ja hieman kauhunsekaisin tuntein kauhoin perässä – toki opastajan meloessa seurana.

Alussa ajatus oli kyllä täysin keskittynyt siihen, että sai kajakin kulkemaan tasaisesti ilman kiemurtelua. Ei siis kyllä mahtunut mieleen muut minkäänlaiset valtakunnan murheet tai huolet :) Uuden lajin etuja! Yllätyksekseni ja helpotuksekseni kulkupeli ei ollut lainkaan niin kiikkerä kuin olin kuvitellut eli vaikka Saimaan vesistössä ohiajavista veneistä tuli omasta mielestäni välillä ihan kohtalaisia aaltoja, ei kajakki alkukauhistuksesta huolimatta keikahtanut vaan keikkui aaltojen mukana. Ystävälleni ja opastajalle kyllä täydet pisteet siitä, että hän jutusteli minulle niitä näitä ja ohjeisti aina sivumennen ja sai kankeaa hiilihankokroppaa ja jännittynyttä mieltä rentoutumaan mukavasti.

Melontaretki suuntautui saareen jossa nautimme auringosta ja osa porukasta virkistäytyi uimalla raikkaissa vesissä. Ensimmäinen voittajafiilis tuli, kun rantauduimme. Jee! Sain kuin sainkin itseni välipisteeseen alkuräpiköinnistä huolimatta :) 

Pienen lepohetken jälkeen jatkoimme matkaa suuntaamalla välietappimme saaren ympäri ja sitten takaisin kohti lähtöpistettä. Nyt homma alkoi jo sujua. Muistin jo hengittää, melan liike alkoi kulkea sieltä mistä piti ja pystyin myös rentoutumaan niin, että sain nautittua maisemista. Auringon säteet leikkivät pikkuruisilla aalloilla, saaret vihreinä puineen ja auringonottoon houkuttelevine kallioineen, laavut... Mitä terapiaa aivoille! Aivan parhautta!

Tässä on varmasti laji, joka toimii. Melontaa voi harrastaa vauhdikkaammin tai sitten hieman kevyemmin kaverin kanssa samalla kuulumisia vaihtaen. Kroppa saa joka tapauksessa liikuntaa. Allekirjoittaneella oli yläkroppa ja hassua kyllä, myös alakroppa käsitellyn oloinen. Ja vaikka lajia enemmän harrastaneen ei ehkä niin tarvitse keskittyä tekniikkaan, varsinkaan suotuisissa olosuhteissa, saa mieli aivan varmasti kaipaamaa breikkiä niin työ kuin muistakin mieltä vaivaamista asioista, kun saa nauttia kivoista maisemista. Suosittelen! :)

Lappeenranassa asustelevat tai siellä vierailevat voivat kysellä lisätietoja:

Drakkar melonta- ja pyöräilypalvelut

040 551 6996,  drakkarsport@gmail.com

www.facebook.com/drakkarsport 

Kesäkaudella (kesä-elokuu) Drakkarin kalustoa voi vuokrata myös Lappeenrannan Hiekkalinnan matkailuinfosta, 

Satamatie 11, 040 572 2224, lappeenranta@gosaimaa.com

Pitää, tarvitsee, täytyy, on pakko.... Vai onko sittenkään?

Arvatkaapas, mikä on aivan mahtavaa? Kun mielen valtaa fiilis, ettei  ole pakko tehdä yhtään mitään juuri nyt. Ei pidä, ei tarvitse, ei täydy. Tällaisella ikisuorittamiseen taipuvaisella tyypillä asian huomaaminen, oppiminen ja omaksuminen vaatii opettelua – myös lomaillessa :)

Olen huomannut, että arkisin sitä vaan tekee juttuja, kun ne ikäänkuin kuuluvat päiväjärjestykseen, jonkinlaiseen sisäiseen kalenteriin ilman että niitä varsinaiseen fyysiseen sellaiseen erikseen kirjaa. Töiden lisäksi on pyykkäystä, siivousta, kenkien vientiä suutarille, se yksi kirja tartteisi lukaista ja sitten treenit ja ehkäpä jonkun uuden liikuntamuodon ottaminen ohjelmaan, uusi paita pitäisi löytää ja sitten vielä miettiä olohuoneen uutta sisustusta.... Eipä ihme, että jo pelkkä asioiden listaaminen mielessä saa puuh-reaktion aikaiseksi. Lomaillessa oma pää on ollut taipuvainen ajattelemaan, että nythän sitä on aikaa puuhastella asioita, myös niitä tekemättä jääneitä rästihommia.

Kun sitä sitten uskaltautuu irrottamaan otteensa kaikenlaisista to do-listoista ja antaa niin kropan kuin mielenkin relata, sitä oikein huomaa kuinka pakko-moodista poistumisen tuntee koko kehossa. Kiristyksen tunne katoaa päästä ja kasvoista ja muukin kroppa tuntuu rennommalta. On helpompi hengittää. Aikas ihanaa :)

Hauskan koko tilanteesta tekee mielestäni se, että yht’äkkiä asiat jotka ovat tuntuneet pakolta tai jollakin lailla epämiellyttäviltä, alkavat näyttää positiivisemmilta. Esimerkiksi se vaatekaappi, jonka siivoamista olen vältellyt ja kartellut, alkaakin vetää puoleensa. Mitäköhän kaikkea kivaa siellä oikein olikaan? Velvollisuuden tunnosta ja tottumuksesta suoritettu treeni alkaa kulkea rennommin ja siitä alkaa taas nauttia uudella tavalla. Kun pitää ja on pakko, ei kiinnosta ja kun asiasta tehdään niin sanotusti vapaaehtoinen, niin se muuttuukin houkuttelevammaksi. Jännä juttu!

Miksi se on sitten niin vaikeaa päästää itsensä vapaalle? Kyllähän sopiva paine toki pitää ainakin minut hyvällä tavalla liikkeessä ja valppaana ja antaa tarvittavaa adrenaliinia. Mutta säännöllinen ”aivot ja kroppa narikkaan-päivä” tekee hyvää niin keholle kuin mielelle ja lataa pattereita. Kyllähän sitä tarvitaan palautumista treeneistä, miksei myös jatkuvasta pitää- ja on pakko- ajattelusta :)

 Aamulenkki maistui loma-aamusella ja ihan ilman pakon tunnetta. Ja miten hauska satukirjamainen lampi löytyi sen ihan tavallisen lenkkipolun varrelta :)