Nettiaddiktion yllättämä

Kyllä! Minä. Tunnustan. Havahduin siihen, että ensimmäisenä aamulla, kun unihiekatkaan eivät ole vielä karisseet, katson puhelimesta e-mailit. Ja vastoin kaikkien viisaiden neuvoja ja ohjeita, tämä tyttö se vielä pään kallistettua tyynylle, ottaa esille tabletin ja vilkaisee LinkedIn-verkoston viimeisimmät kuulumiset ja lukaisee pari kiinnostavaa artikkelia. Ei näin! Kyseinen riesa onnistui hiipimään salakavalasti takavasemmalta ja iskemään kimppuun täysin odottamatta. Ja erittäin kiusallisen tästä maanvaivasta tekee se, että minä olen itse se, joka kritisoin muita kaikenlaisten ruutujen tuijottelusta ja jatkuvasta vilkuilusta.

Tuo viheliäinen netti on hyvä renki, mutta huono isäntä. Töissä kaikenlainen surffailu on välttämätöntä, jotta työt tulee hoidettua. Ja kun elämäntilanteeseen kuuluu juurikin nyt vahvasti uusien haasteiden metsästys, niin ruudulta pois pysyminen on iltaisin enemmän kuin harvinaisuus. Ja kaiken tämän niin sanotun pakollisen lisäksi tietysti sitten pitää hoitaa sosiaalista elämää Facebookissa ja lukea parit lehdet, verkossa tietenkin, kuinkas muuten! Kermana kakun päällä; kun kaikki illan touhut ovat vieneet sen ajan, jolloin olisi tullut se ainoa järkevä tv-sarja, ei hätä ole tämän näköinen. Ohjelman voi näppärästi katsella vaikkapa tabletilta illan myöhäisinä tunteina.

Lähes kateellisena ja myös huonoa omaatuntoa potien kuuntelin kollegani jutustelua, että kuinka onkaan piristävää ja rauhoittavaa unohtaa niin koneet kuin puhelimet viikonloppuna ja keskittyä aivan muuhun. Niin, siihen elämiseen. Muistan, kun itsellänikin oli kausi, kun pistin kaikenlaiset laitteet pois kello 22.00 ja nyt kun tarkemmin muistelee, niin kieltämättä olo oli levollisempi ja rauhoittuneempi vaikkapa juuri nukkumaan mennessä. Tällä hetkellä tuntuu, että omaa elämää kuvaa yksi sana. Ja se on kissankokoisin kirjaimin KIIRE. Ikinä en ole kuulunut sohvaperunoiden porukkaan, vaan saan virtaa kaikenlaisesta puuhastelusta. Nyt uskonkin, että jatkuva kiireen tunne johtuu tuosta jatkuvassa tietovirran mukana elämisestä ja sen mukana toimimisesta. Vaikka yksi osa minusta tietääkin, että vaikka jättäisin verkostojen kuulumisten, uutisten yms. katsomisen päiväksi tai jopa pariksi, niin mitään katastrofaalista ei tapahdu. Mutta mutta, sitten se addiktio-ilkimys kuiskuttelee, että jos nyt tämän kerran ja ihan vaan hetki….

Teksti on Jenny Belitz-Henrikssonin kirjasta Sisäinen timantti – 356 ajatusta parempaan arkeen

Siispä pitänee palauttaa taas itsensä ruotuun ja aloittaa vieroittautuminen. Viikonlopuksi minua ei varmasti heti laitteista irti saa, mutta päivä kerrallansa pitää pistää stoppi ainakin arki-iltaisin ruudun tuijottelulle.

 Ehkäpä nyt viikonloppuna suuntaan askeleet Aurajoelle, haen jäätelökioskilta pehmiksen ja istahdan katselemaan katuvilinää tuolle pirteän keltaiselle penkille :)