Elämää ruudun kautta

On kesäinen päivä. Terassin pöydät ovat täyttyneet kahvittelevista ja lounastavista ihmisistä. Puheensorinan sijaan huomion kiinnittää eräs ilmiö; ihmiset istuvat kaksin tai ryhmässä, mutta silti porukasta yksi tai jopa kaikki tuijottavat ja näpyttävät puhelinta. Käsittämätöntä!

Itse seuraan uutisia netistä ja kyllä, kuulun myös facebookin käyttäjäkuntaan. Tunnustan myös roikkuvani sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa muulloinkin kuin työajalla ja häpeäkseni myönnän kokevani epämiellyttävää tunnetta, jos huomaan puhelimeni jääneen kotiin syystä, että silloin en olekaan muiden tavoitettavissa tai mahdollisesti pääse katsomaan uusimpia päivityksiä. Nykypäivän verkkoteknologiat mahdollistavat ajan hermolla pysymisen ja vuorovaikutuksessa olemisen periaatteessa missä vaan. Ja onhan se toki hieno juttu, että voi lukaista uutiset padilta vaikka mökkilaiturilla. Silti huomaan, että välillä koen ristiriitaisia fiiliksiä tietoteknistä kehitystä kohtaan.

Talvella yksi tuttu pohdiskeli facebookin merkitystä yhteydenpitovälineenä ja samoja mietintöjä olen pyöritellyt itsekin. Facebook on toimiva kanava kauempana, esim. ulkomailla asuviin ystäviin ja toki sen kautta on kiva seurailla ihmisten kuulumisia muuten vain. Mutta se ei korvaa kasvokkain näkemistä tai jutustelua puhelimessa. Ihmisten kanssa kasvokkain jutellessa näen ilmeet ja eleet ja kuulen eri äänensävyt. Myös puhelimessa jutellessa iloisen ihmisen hymyn voi tuntea.

Kriittisyyteni ei kuitenkaan nyt koske pelkkää facebookia, vaan ylipäätänsä verkkoteknologioiden mahdollistamaan maailmaan hautautumista. Ennen nykyaikaista kehitystä ja kaikenlaisia hienoja vimpaimia putosi lehti luukusta ja siitä luettiin uutiset. Seuraava päivitys maailman tapahtumista katsottiin iltauutisista. Kuten jo aiemmin sanoin, niin onhan se hyvä että uutisia voi nyt seurata missä ja milloin vain, puhumattakaan tavoitettavuudesta. Mutta kolikon kääntöpuolena; joskus uuvuttaa kun tulee tunne, että pitäisi olla tietoinen kaikesta AIVAN JOKA HETKI ja myös olla saatavilla. Ihmiset tuntuvat olevan myös niin syvälle keskittyneitä kaikenlaiseen tietojen selailuun ja sosiaalisessa mediassa puuhasteluun, että unohdetaan ne samassa seurassa olevat ihmiset, jotka ovat siinä aivan vieressä, tässä hetkessä, todellisessa maailmassa. Toisen kanssa lounastellessa puhelimen näpyttely on jo loukkaavaa ja vastoin hyviä käytöstapoja. Eihän kukaan halua jutustella henkilön kanssa, joka kommentoi takaisin katse puhelimen näytössä. 

Varmasti olen itsekin sortunut katsomaan ja kommentoimaan puhelimen kautta jotakin asiaa seurassa ollessa. Mutta henkilökohtaisesti; nyt pyrin kiinnittämään asiaan huomiota ja pyrkimään pois pahasta tavasta. Mielestäni teknologiseen kehitykseen ja tietoon sopii sama sanonta kuin tuleen: hyvä renki mutta huono isäntä. Jatkuva surffailu myös estää asioiden näkemisen ja tuntemisen, läsnäolon, nykyhetkessä.

Pieni irtiotto merellä risteillen. Kaunis saaristomaisema, auringon säteet, pieniä purjeveneitä aalloilla keinumassa, pumpulipilvien muodostamia hahmoja sinisellä taivaalla... hetkessä elämistä, tässä ja nyt.