Tunteiden vuoristorata

Ylös, alas, ympäri hei... Viikko sitten oli juhannus, tuo keskikesän valon juhla. Ihmiset iloitsivat lomien alkamisesta tai piakkoin alkavasta lomasta, kesästä, yhteisestä ajasta ystävien ja läheisten kanssa. Itse huomasin olevani omissa ajatuksissani. Oli lienee koettanut puolivuosittainen, vuodenvaihteesta seuraava hetki pysähtyä ja tehdä tilinpäätöstä saavutetuista ja toteutumatta jääneistä asioista, toiveista ja tavoitteista.

Uskon, että yhtenä syynä pohdiskeluun oli parisen viikkoa sitten koettu hetki, kun elämä tuntui jokseenkin haasteelliselta. Huomaatkos, negatiivinen ihminen sanoisi hankalalta... :) No mutta siis. Hermojen kiristystä aiheuttivat väliaikaisasunnon löytäminen lähestyvän putkiremontin vuoksi, asioiden selvittely julkisten, varmasti hyödyllisten mutta voih niin byrokraattisten laitosten kanssa, kantapohjan jännekalvon hienovarainen kivulias vihjailu mahdollisesta tulehtumisesta, työmurhe, muihin juttuihin verrattuna pieni mutta erittäin ärsyttävä treenitossujen katoaminen sekä mieltä harmittavasti kaivamaan jäänyt asia toisen ihmisen ikävistä sanoista. Mieli oli siis jokseenkin maassa ja olo tuntui peffaan potkitulta.

Viikko sitten veneessä merta katsellessa oivalsin, että osa asioista oli kuin olikin sitten loksahdellut paikoilleen. Asunto oli järjestynyt remontin ensimmäiselle puoliskolle. Jalkakin alkoi osoittaa toipumisen merkkejä kerrankin ajoissa aloitetun levon vuoksi. Asiat julkisten tahojen kanssa selvisivät. Niin, ja ne kadonneet treenitossut, maailmasta löytyy vielä rehellisyyttä ja mun iki-ihanat pinkit popot oli palautettu liikuntakeskuksessa tiskille, lienee jääneet pukukoppiin kaikessa kiireessä. Kiitokset vaan kyseiselle palauttajalle! :)

Miten kaikki sitten järjestyi? Asioille jotka vaativat toimintaa, ei voi tehdä muuta kuin kääriä hihat ja alkaa tehdä töitä. Kun voi sanoa tehneensä kaiken ja parhaansa, pitää luottaa ja odottaa. Uskon myös, että kun tekemiseen ja ajatteluun ottaa hieman rennomman otteen, niin asiat selviävät helpommin. Rennompi ote ei tarkoita luovuttamista, vaan asenteen muuttamista positiivisempaan. Rennompi ote ei myöskään tarkoita, etteikö asioita voi tehdä hyvällä sisulla ja tavoitteeseen tähdäten. Pakko saada- ja pakko tehdä-asenteessa huokuu negatiivisuus ja silloin jää näkemättä mahdollisia muita hyviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kurjan mielen vallitessa sorruin murehtimiseen ja märehtimiseen ja osa asioista kasvatti myös elefantin mittasuhteet. Ja pitää myös sanoa, että negatiivinen asenne, jos ei nyt suoranaisesti vetänyt lisää kurjia asioita puoleensa, niin taatusti sai muut asiat näyttämään ja tuntumaan pahemmalta. Käännekohta oli varmasti myös se, kun epävarmuudesta huolimatta laskin irti kiukusta ja uskalsin hymyillä.

Paremmalla mielellä asioita näkee enemmän positiivisemmassa valossa. Uskon, että loppuremontin ajaksi se toinenkin väliaikaiskoti järjestynee ja työjuttujen osalta löytyy myös se oikea polku. Joka ikinen päivä en varmasti ole hipheihurraa-fiiliksillä ja suu korvissa ja luottavainen, mutta pyrin kyllä tekemään töitä sen eteen, että edellä mainittu olisi se vallitsevampi olotila.

Meren katselussa on jotain terapeuttista voimaa. Päivän ajatelmana: elämästä saa irti menneestä oppien, tulevaisuuteen uskoen ja nykyhetkeä fiilistellen.